Soturina Muurmannin legioonassa ja pientilallisena Kemijokivarren Pekkalassa

Muurmannin legioonassa soturina palvelleen ja Kemijokivarren Pekkalassa pientilallisena vaikuttaneen isoisäni Kalle Kustaa Pesosen (s. 1898) elämänvaiheita

16.7.2022

Jaakko Nirkkosen esitys Pesosen suvun kesätapahtumassa Kuusamo-opistolla

Teksti Jaakko Nirkkonen

Tähän alkuun haluan kertoa hiukan viime vuosisadan alun pientalonpoikien asemasta Kuusamon seuduilla Matti Kyllösen sanoin.

Kuvaus Kuusamon pientilallisista 1910-luvulta:

”Isojakoon liittyväksi yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi ongelmaksi muodostui maata omistamattoman väen ja pientilallisten asema. Vuonna 1897 Kuusamossa oli valtion mukaan perintömaata yli 41 manttaalia (68,3 %) ja kruununmaata yli 19 manttaalia (31,7 %). Aikaisemmin valtion näkemyksen mukaan perintömaata oli vain runsas 18 manttaalia ja valtion maata runsas 32 manttaalia (manttaali = 2500 ha) eli yhteensä vajaat 51 manttaalia. Muutos perintömaan hyväksi oli tapahtunut siksi, ettei valtio halunnut asuttaa mailleen torppari- ja mäkitupalaisasutusta, ja niin ”liikaväestön asutus” purkautui perintömaille ja kylien yhteismaille. Talollisten lapset asutettiin luonnollisesti perintömaille mäkitupalaisiksi. Näille torpille ja mäkituville yleisen käsityksen mukaan kuului knihtisopimuksen mukaan oikeus manttaaliosuuteen isossajaossa.

Kuusamolaisten pientilallisten vuonna 1901 tekemän anomuksen johdosta senaatin päätöksellä 19.1. 1906 Kuusamon 254 torppaa ja 216 mäkitupaa muodostettiin itsenäisiksi tiloiksi. Kuusamon yhteinen etu oli, että pientilalliset pysyvät porvarileirissä eivätkä mene sosialistien kelkkaan. Niinpä Kuusamon kuntakokous lähetti Petteri Hännisen kunnan edustajana maalaisliiton perustavaan kokoukseen Ouluun 18.9.1906. Kuntakokouksen kirjurina toimi tuleva kansanedustaja, vanhasuomalainen Juho Vaarala. Vanhasuomalainen puolue, nuorsuomalaiset ja maalaisliitto sekä vanhoillislestadiolainen herätysliike löysivät yhteisen tehtävän, sosialismin torjunnan. Käsitettiin, että maattomien sosialismin kannattajien vyöry pitäjään olisi merkinnyt uhkaa sen hetkisille perintömaan omistukselle” (Piirteitä Kuusamosta identiteetistä historiantutkimuksen valossa, Matti Kyllönen 18.11.2016)

Tällaisissa oloissa pappani Kalle Kustaa Pesonen (äitini isä) aloitteli elämäänsä silloin viiden sisarensa kanssa isän, (Herman Pesonen, synt. 23.01.1868 ja kuollut 27.07.1937) ja äidin, (Riitta Maria Pekkala, synt. 04.01.1875 ja kuollut 06.06.1944) hoivissa.

Ei ole vielä tiedossa olivatko Herman ja Riitta tilallisia vai muuten ”asukkaita” jossakin tilalla.  Äitini, Taimi Anneli Nirkkonen (Pesonen) synt. 12.04.1943 ja kuollut 5.1.2016, mukaan tila tai asumus ”meni vasaran alle” ensimmäisten lasten ollessa pieniä.

Kuva ei ole kovin selkeä, mutta sekin, että perheestä lapset ovat kovin nuorina joutuneet lähtemään maailmalle onneaan etsimään osoittaa, että elämisen olosuhteet ovat olleet köyhyyden, ehkä sairauksien rasittamia (Talala 2015). Koti sijaitsi Kuusamon Kärpänkylän ja Koppelon kylän välillä ja paikan nimi oli Koskiaho. Myöhemmin paikalla asui Kallen sisko Olga Vuolajärvi miehensä Taneli Vuolajärven kanssa (Talala 2015).  Hermannin ja Marian yhteisistä alkuvuosista lapsineen tiedetään vähän ja se vähä perustuu Paavon sisaren Kertun kuulemiin, hajanaisiin keskusteluihin sekä minun (Jaakko) sukuhaarani keskuudessa kuultuihin kertomuksiin.  Se tiedetään, että koti on ollut todella köyhä, lapsirikas ja kuri siihen aikaan kova. Paavon äiti vanhimpana lapsena joutui erityisen koville. Koulunkäynti rajoittui kolmen – neljän viikon kiertokouluun. Liekkö opintiet muillakaan lapsilla kovin pitkiksi venyiveet. Se kuitenkin tiedetään puolustusvoimien kantakortin mukaan, että Kalle Kustaa oli lukutaitoinen.

Niukkaa aikaa Suomessa 1920-luvulla (1914-1919)

Pappani kertomaan mukaan (omat muistikuvani papankertomuksista) hän oli ollut huutolaisena tai muuten nuorena joutunut tai päässyt taloihin rengiksi. Oli niin tai näin niin pappani puheista ei huokunut suuri kaiho noita aikoja kohtaan. Olot vieraiden palveluksessa eivät olleet kovin ”häävit” ja niukkuutta kai riitti palveluspaikoissakin. Vuonna 1917 mikkelinpäivänä pappa lähti Muurmannin radalle etsimään töitä.

Pappa on kuulusteltu Itä-Villingin linnakkeessa lokakuun 6. päivänä 1919. Pappa oli kuulustelukertomuksen mukaan lähtenyt mikkelinpäivänä vuonna 1917 (mikkelinpäivää vietetään Suomessa syyskuun lopussa) kohti Muurmannia. Kuulusteluissa pappa oli kieltänyt olleensa punakaartissa koska oli kapinan aikana ollut ollut jo Muurmannilla. Muurmannilla ollessaan sai tilapäisiä töitä. Hän oli puutteessa ja kärsien nälkää. Tammikuussa 1918 pappa sairastui keripukkiin tai niin kuin kuulustelupöytäkirjoissa kerrottiin, että ” sairastui kentturiin”. Kuulustelukertomuksen mukaan pappa oli heinäkuuhun asti kykenemätön töihin. Tuon ajan Pappa oli ”Kieritin” sairaalassa.

Kalle liittyi heinäkuussa 1918 Knäsössä Muurmannin legioonaan etsittyään ensiksi muuta työtä. Legioonassa hänet pantiin tekemään keveämpiä töitä Knäsössä, kunnes hänet kotiutettiin laivalla Suomea kohden.  Edellä mainittu kertomus oli poimittu 10.6.1919 kuulustelukertomuksesta.

Itse muistan poikasena kuulleeni ”sivusta” joitakin tarinoita papan kertomana, että olo Knäsössä oli sikäli hankalaa, että siellä udeltiin poliittisia näkemyksiä ja siellä oli koko ajan jonkinlainen ”agitaatio” sekä juonittelu meneillään. Tiettävästi pappa ei osallistunut legioonan aikoihin mihinkään taisteluihin. Muurmannin reissun voidaan katsoa päättyneen 6.10.1919, jolloin papan kuulustelut lopetettiin ja vapautettiin Itä-Villingistä.