Soturina Muurmannin legioonassa ja pientilallisena Kemijokivarren Pekkalassa

Muurmannin legioonassa soturina palvelleen ja Kemijokivarren Pekkalassa pientilallisena vaikuttaneen isoisäni Kalle Kustaa Pesosen (s. 1898) elämänvaiheita


16.7.2022

Jaakko Nirkkosen esitys Pesosen suvun kesätapahtumassa Kuusamo-opistolla

Teksti Jaakko Nirkkonen


Tähän alkuun haluan kertoa hiukan viime vuosisadan alun pientalonpoikien asemasta Kuusamon seuduilla Matti Kyllösen sanoin.

Kuvaus Kuusamon pientilallisista 1910-luvulta:

”Isojakoon liittyväksi yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi ongelmaksi muodostui maata omistamattoman väen ja pientilallisten asema. Vuonna 1897 Kuusamossa oli valtion mukaan perintömaata yli 41 manttaalia (68,3 %) ja kruununmaata yli 19 manttaalia (31,7 %). Aikaisemmin valtion näkemyksen mukaan perintömaata oli vain runsas 18 manttaalia ja valtion maata runsas 32 manttaalia (manttaali = 2500 ha) eli yhteensä vajaat 51 manttaalia. Muutos perintömaan hyväksi oli tapahtunut siksi, ettei valtio halunnut asuttaa mailleen torppari- ja mäkitupalaisasutusta, ja niin ”liikaväestön asutus” purkautui perintömaille ja kylien yhteismaille. Talollisten lapset asutettiin luonnollisesti perintömaille mäkitupalaisiksi. Näille torpille ja mäkituville yleisen käsityksen mukaan kuului knihtisopimuksen mukaan oikeus manttaaliosuuteen isossajaossa.

Kuusamolaisten pientilallisten vuonna 1901 tekemän anomuksen johdosta senaatin päätöksellä 19.1. 1906 Kuusamon 254 torppaa ja 216 mäkitupaa muodostettiin itsenäisiksi tiloiksi. Kuusamon yhteinen etu oli, että pientilalliset pysyvät porvarileirissä eivätkä mene sosialistien kelkkaan. Niinpä Kuusamon kuntakokous lähetti Petteri Hännisen kunnan edustajana maalaisliiton perustavaan kokoukseen Ouluun 18.9.1906. Kuntakokouksen kirjurina toimi tuleva kansanedustaja, vanhasuomalainen Juho Vaarala. Vanhasuomalainen puolue, nuorsuomalaiset ja maalaisliitto sekä vanhoillislestadiolainen herätysliike löysivät yhteisen tehtävän, sosialismin torjunnan. Käsitettiin, että maattomien sosialismin kannattajien vyöry pitäjään olisi merkinnyt uhkaa sen hetkisille perintömaan omistukselle” (Piirteitä Kuusamosta identiteetistä historiantutkimuksen valossa, Matti Kyllönen 18.11.2016)


Tällaisissa oloissa pappani Kalle Kustaa Pesonen (äitini isä) aloitteli elämäänsä silloin viiden sisarensa kanssa isän, (Herman Pesonen, synt. 23.01.1868 ja kuollut 27.07.1937) ja äidin, (Riitta Maria Pekkala, synt. 04.01.1875 ja kuollut 06.06.1944) hoivissa.

Ei ole vielä tiedossa olivatko Herman ja Riitta tilallisia vai muuten ”asukkaita” jossakin tilalla.  Äitini, Taimi Anneli Nirkkonen (Pesonen) synt. 12.04.1943 ja kuollut 5.1.2016, mukaan tila tai asumus ”meni vasaran alle” ensimmäisten lasten ollessa pieniä.

Kuva ei ole kovin selkeä, mutta sekin, että perheestä lapset ovat kovin nuorina joutuneet lähtemään maailmalle onneaan etsimään osoittaa, että elämisen olosuhteet ovat olleet köyhyyden, ehkä sairauksien rasittamia (Talala 2015). Koti sijaitsi Kuusamon Kärpänkylän ja Koppelon kylän välillä ja paikan nimi oli Koskiaho. Myöhemmin paikalla asui Kallen sisko Olga Vuolajärvi miehensä Taneli Vuolajärven kanssa (Talala 2015).  Hermannin ja Marian yhteisistä alkuvuosista lapsineen tiedetään vähän ja se vähä perustuu Paavon sisaren Kertun kuulemiin, hajanaisiin keskusteluihin sekä minun (Jaakko) sukuhaarani keskuudessa kuultuihin kertomuksiin.  Se tiedetään, että koti on ollut todella köyhä, lapsirikas ja kuri siihen aikaan kova. Paavon äiti vanhimpana lapsena joutui erityisen koville. Koulunkäynti rajoittui kolmen – neljän viikon kiertokouluun. Liekkö opintiet muillakaan lapsilla kovin pitkiksi venyiveet. Se kuitenkin tiedetään puolustusvoimien kantakortin mukaan, että Kalle Kustaa oli lukutaitoinen.


Niukkaa aikaa Suomessa 1920-luvulla (1914-1919)

Pappani kertomaan mukaan (omat muistikuvani papankertomuksista) hän oli ollut huutolaisena tai muuten nuorena joutunut tai päässyt taloihin rengiksi. Oli niin tai näin niin pappani puheista ei huokunut suuri kaiho noita aikoja kohtaan. Olot vieraiden palveluksessa eivät olleet kovin ”häävit” ja niukkuutta kai riitti palveluspaikoissakin. Vuonna 1917 mikkelinpäivänä pappa lähti Muurmannin radalle etsimään töitä.

Pappa on kuulusteltu Itä-Villingin linnakkeessa lokakuun 6. päivänä 1919. Pappa oli kuulustelukertomuksen mukaan lähtenyt mikkelinpäivänä vuonna 1917 (mikkelinpäivää vietetään Suomessa syyskuun lopussa) kohti Muurmannia. Kuulusteluissa pappa oli kieltänyt olleensa punakaartissa koska oli kapinan aikana ollut ollut jo Muurmannilla. Muurmannilla ollessaan sai tilapäisiä töitä. Hän oli puutteessa ja kärsien nälkää. Tammikuussa 1918 pappa sairastui keripukkiin tai niin kuin kuulustelupöytäkirjoissa kerrottiin, että ” sairastui kentturiin”. Kuulustelukertomuksen mukaan pappa oli heinäkuuhun asti kykenemätön töihin. Tuon ajan Pappa oli ”Kieritin” sairaalassa.

Kalle liittyi heinäkuussa 1918 Knäsössä Muurmannin legioonaan etsittyään ensiksi muuta työtä. Legioonassa hänet pantiin tekemään keveämpiä töitä Knäsössä, kunnes hänet kotiutettiin laivalla Suomea kohden.  Edellä mainittu kertomus oli poimittu 10.6.1919 kuulustelukertomuksesta.

Itse muistan poikasena kuulleeni ”sivusta” joitakin tarinoita papan kertomana, että olo Knäsössä oli sikäli hankalaa, että siellä udeltiin poliittisia näkemyksiä ja siellä oli koko ajan jonkinlainen ”agitaatio” sekä juonittelu meneillään. Tiettävästi pappa ei osallistunut legioonan aikoihin mihinkään taisteluihin. Muurmannin reissun voidaan katsoa päättyneen 6.10.1919, jolloin papan kuulustelut lopetettiin ja vapautettiin Itä-Villingistä.

Artikkelin yläreunan kuvassa Muurmannin legioonalaisia englantilaisissa asepuvuissa.

1920 - 1930 Sotaväkeen taas ja sitten kohti savottoja


Kuva. Emilian ja Kallen kihlajaiskuva, vuodelta 1924.

Entisten Muurmannin legioonalaisten tuli määräajoin ilmoittautua oman pitäjän nimismiehille. Kalle-pappakin ilmoittautui käsketysti. Ehkä juuri jollakin kerralla nimismies antoi Kallelle Puolustusvoimien kutsuntamääräyksen. Kutsunnoissa tuli olla 1.9.20. ja palvelukseen astumispäivä tuli seuraavalle päivälle. Kalle määrättiin K.S.P. eli Kajaanin sissipataljoonaan. Sotilaskantakortin mukaan palvelus alkoi siis 2.9.20. Kuulostaa aika nopealta toiminnalta sillä nimestään huolimatta joukko-osasto sijaitsi Hämeenlinnassa. Papan kertoman mukaan matka Hämeenlinnaan kesti kaksi viikkoa. Kalle kotiutettiin kuitenkin 2.9.1921 täysin palvelleena.

”Sotaväen” jälkeen pappa luultavimmin palasi melko pian Koillismaalle tai Pohjois-Pohjanmaalle. Pappa tapasi tulevan puolison Ranuan Piittisjärvellä ehkä vuonna 1922. Tuo tuleva puoliso oli mummoni Emilia Pesonen os. Narva (synt. 28.0.1903. ja kuollut 14.11.1972, vihkipäivä 05.09.1925). Vöyrään talon pojat eivät aluksi meinanneet antaa siskoaan ”jätkälle” morsiameksi. Nuoripari teki sekalaisia töitä ja pitivät ”kahvilaliikettä” savottojen liepeillä. Munkkien ja kahvien lisäksi myytävänä täytyi olla muutakin artikkelia. Kiirettä tuntui olevan nuorella parilla, sillä ensimmäinen tytär syntyi ennen kuin pari oli ehtinyt vihille. 



Savottatöiden ja liikkeen pidon ohella Kalle ja Emilia (Liinu) alkoivat haluta omaa tilaa. Sellainen järjestyi kesäkuun 20 päivä vuonna 1927, jolloin tehtiin ensimmäinen toimituspöytäkirja ”valtionmäkitupa-alueen lunastamistoimitus” valtionmetsätorpparille Kalle Pesoselle. Toimituksen 3. pykälässä ”Torppari Kalle Pesonen, jolle Kortteenlehdon torppa oli oston kautta siirtynyt Jalmari Ollilalta, ilmoitti haluavansa lunastaa torpan itsenäiseksi”. Tässä ja muissa toimituksissa Kalle sai päätilan, jonka alaksi määriteltiin 118 ha. Lisänä oli nykyisi Ranuan kunnan puolella oleva ”Latvasuon palsta” jonka Kalle oli hankkinut aiemmin hallintaansa. Tilalla ei toimituspöytäkirjan mukaan vielä tuolloin ollut tehty rakennuksia. Sehän ei kuitenkaan tarkoita, etteikö aluetta olisi raivattu osin viljelyä varten. Luultavimmin aluetta raivattiin lisää ja tehtiin ensimmäisiä rakennelmia pysyvämpää asumista varten. Tilaa ei saanut Kalle kuitenkaan ilmaiseksi. Lunastusmaksuihin luettiin mm. alueen suurimmat puut (6 metrin korkeudelta yli 18cm läpimitaltaan olevat puut, joita oli päätilalla noin 4000 kpl). Hintaa vähentävänä tekijänä oli se, ettei alueelle vielä tuolloin ollut tehty rakennuksia. Rakennuksiin tarvittava puumäärä vähennettiin kokonaismäärästä. 



Perhe alkoi kasvaa. Muutama kuukausi ensimmäisen toimituksen jälkeen perheeseen syntyi toinen tytär.

Kallen tila ei ollut ainoa, joka alkoi kehittymään maataloustilaksi. Naapuritiloilla alkoi syntymään peltoja ja perheet kasvoivat Pekkalan lossin tuntumassa. Elämä Kallen ja Emilian kodissa oli paljolti samanlaista kuin monissa tuhansissa muissa pientilakodeissa ympäri Suomea iloineen ja suruineen.


1939 - 1950 jälleenrakentamista ja perhe kasvaa

Äkseeraamisen lisäksi pappa oppi Muurmannin reissulla venäjää. Myöhemmin jatkosodan aikana oli venäläisiä sotavankeja maataloustöissä Pekkalassa. Jatkosodan alussa oli myös puolalaisia sotavankeja saksalaisilla työtehtävissä. 

Papan sotataival alkoi kantakortin mukaan talvisodassa 10.2.40 ja päättyi 23.4.40. Jatkosotaan ei lähdetty myöhässä sillä, palvelus alkoi 15.6.1941 JR33:ssa 3.komppaniassa keittäjänä. Alkoihan pappa tuolloin olemaan jo 43-vuotias. Kalle pappa ilmoittautunut huoltohommiin jo talvisodassa kun kysyttiin puuseppiä arkuntekijöiksi. Jatkosodassa meni papalla 8 kuukautta ja helmikuussa -42 vanhempia ikäluokkia kotiutettiin ja Kalle niiden mukana.

Tuohon jatkosodan ajalle sattuu ikävä tapaus, kun pappa pääsi rintamalta lomille hautaamaan vauvaiässä olevaa pienokaista -42 uudenvuoden jälkeen. Samalla reissulla talon piipun juuressa alkoi kytemään palo, jota jouduttiin sammuttamaan muun murheen keskellä. Jatkosodan loppumittelöihin pappaa ei enää kutsuttu. Jatkosodan aikana syntyi äitini Taimi. Sodan jälkeen syntyi vielä tätini Raili Helena -46.

Vuonna -44 alkanut evakkotaival sujui niin hyvin, kun evakkotaival voi sujua. 




Lapin Kansa 3.11.2004

Saksan aseveli oli polttanut kaikki rakennukset tilalta. Pappa ja Leevi-eno alkoivat ajaa alkuvuodesta -45 rakennushirsiä papan mailta läheisestä vaarasta Lapinsodassa tuhoutuneiden rakennusten uudelleen rakentamiseksi. Vuoden -45 aikana saatiin kaksihuoneinen rakennus asumiskuntoon.  Hirsien veistämisessä oli pari lossityömaalta olevaa miestä suurena apuna ruokapalkalla iltaisin ja viikonloppuisin.



Kuva: Pihapiiri. Kuva 50-luvun puolen välin paikkeilta. Uuteen päärakennukseen on saatu uusi kattopäällyste edellissyksyn marjanpoiminta-tuloilla. Pikkupuoli (valm. -45) on vielä lauta– ja pärepäällystyksessä.

1970 -1980 - luvuilla

Lapsenlapsia vietti kesiä tai osia siitä 70-luvun puoliväliin asti. Joskus Emilialla ja Kallella oli lapsenlapsia hoidossa läpi talven. Itsekin olin. Tilanne ”mummolassa ” muuttui kun Emilia mummo kuoli vuonna -72. Tila siirtyi vuonna -73 äitini Taimin haltuun ja lastenlasten toimintaa jatkui vielä jonkin verran myöhemmilläkin ”mummolassa kesäisin”.

Mummo kuoli siis -vuonna 72 mutta pappa jatkoi kesien viettoa ”Pekkalassa” vielä useita vuosia keväästä syksyyn Pekkalassa, tosin jollakin lailla avustettuna. Talvet hän asui tyttärensä perheessä kaupungissa Rovaniemellä. Lähestyttäessä vuotta 80 papan voimat alkoivat ehtyä ja hän ei enää kyennyt lähtemään rakkaaseen rakentamaansa kotiinsa Pekkalaan. Pappa koitti vastustaa viimeiseen asti vanhainkotiin sijoittamista. Hän sanoissaan mielsi vanhainkodin ”vaivaistaloksi ”tai ”kunnalliskodiksi”. Viimeiset vajaa kaksi vuotta hän vietti Rovaniemen vanhainkodissa ja hän pääsi Taivaankotiin 14.04.1980.



Kuva : Suojelusenkeli. Kalle-pappa oli tuonut vanhoillislestadiolaisen uskon perheeseen sotareissuillataan. Myöhemmin Kallen perheen pirtin seinillä ja elämässä näkyi uskonnollisuus. 

Kun pienenä olin Mummolassa niin luulin, että kaikki ihmiset ovat uskovaisia koska mummolassa puhuttiin uskonasioita. Pirtin seinillä oli tauluja: hyvä paimen, kylväjä ja suojelusenkeli. Oli siellä myös paksu Biblia. Luulin aikoinaan, että Mummo oli tuonut vanhoillislestadiolaisen uskon mummolaan. Mutta eihän se ollut näin; pappa oli tullut uskoon rintamalla vuonna -41 . Mummo tuli uskoon luultavammin 50-luvun alussa ”omien tyttärien painostuksesta”.



Kuva: Vuosi 2018 sukutapaaminen Pekkalassa.

Jaakko Nirkkonen

Lähteet: